Tarinani

Miten ylitöihin hukkuvasta uutistoimittajasta tuli omat rajansa tunteva läsnäolon ammattilainen? Miten seksuaalisia haasteitaan välttelevästä naisesta kuoriutui vapaasti kehostaan nauttiva Tantric Life Coach? Tämä on minun tarinani.

Olin tyypillinen kiltti tyttö. Iloinen suorittaja, jonka lasivitriini pullisteli pokaaleita urheilukisoista ja todistukset olivat täynnä ysejä ja kymppejä. Pääsin opiskelemaan unelmieni alaa yliopistoon ja työskentelemään nuoruuden haaveammatissani toimittajana. Päällisin puolin elämässäni kaikki oli oikein hyvin. Oli parisuhde, työpaikka, ystäviä, harrastuksia ja kaikkea, mistä olin haaveillut. Kaikesta huolimatta elämäni kuitenkin romahti. Huomasin olevani jatkuvasti ylitöissä, aamuisin minua oksetti ja kehoni kävi niin kovilla kierroksilla, etten enää selvinnyt edes kaikkein kevyimmästä ryhmäliikuntatunnista. Yhtenä aamuna en enää päässyt sängystä ylös. Enkä ollut enää aikoihin osannut nukahtaa.

Olin mennyt lujaa eteenpäin 28 vuotta, kunnes uupumuksen ja masennuksen myötä minun oli pakko vihdoin pysähtyä tarkistamaan suuntaa. Tajusin, etten halunnutkaan elää sellaista elämää, mistä olin ennen unelmoinut. Sain ensiapua uni- ja masennuslääkkeistä ja aloitin terapian. Romahdukseni taustalta paljastui pikku hiljaa muutakin kuin kohtuuttoman kuormittava työ ja suorituskeskeinen elämäntyyli. Jouduin kohtamaan kaikkein kipeimpiä ja häpeällisimpiä kokemuksiani, jotka liittyivät kehooni ja seksuaalisuuteeni. Olin vuosikausia kärsinyt yhdyntäkivuista, joille ei löytynyt mitään fyysistä syytä. Tämä oli tietysti vaikuttanut parisuhteisiini ja suhtautumiseeni omaan kehooni, mutten ollut osannut selvittää, mistä kivuissa pohimmiltaan oli kyse. Luulin olevani jotenkin viallinen. Seksuaaliterapia ja psykoterapia auttoivat minua ymmärtämään kipujeni psykologiset syyt, mutta vaikka kuinka puhuin ja analysoin ja kokeilin saamiani neuvoja, mikään ei vienyt kipuja pois. 

Olin joitakin vuosia aiemmin tutustunut tantraan Natural High Heeling -festivaaleilla. Siellä kierrettiin isossa teltassa ja kohdattiin tuntemattomia  katsomalla pitkään silmiin. Mielikuvani oli, että tantra liittyi jotenkin seksuaalisuuteen ja ajattelin, että ehkä sen avulla voisin alkaa avartaa omaa seksuaalisuuttani. Kävinkin muutamilla naisten tantrakursseilla, mistä alkoi matkani hyväksyvän yhteyden luomiseen omaan kehooni. Huomasin, että tantriset harjoitukset eivät liittyneetkään vain seksuaalisuuteen, vaan niiden kautta opin monia koko elämään vaikuttavia taitoja. Opin tunnistamaan ja ilmaisemaan rajojani ja tunteitani, aistimaan herkemmin, olemaan läsnä hetkessä ja luottamaan intuitiooni. 

Lopulta päätin lähteä opiskelemaan tantraa parin vuoden mittaiseen Tantric Life Coach -koulutukseen. Tuohon Wild Heart Academyn koulutukseen kuului myös de-armouring-hoitojen opiskelua. Sain kuulla, että tässä hoitomuodossa voitaisiin hoitaa myös genitaalialuetta. 

Pääsin hoitajalle, joka ihan konkreettisesti hoiti käsillään lempeän rauhallisesti muun kehon lisäksi myös genitaalialueen kipupisteitä, eikä pelästynyt itkuani tai huutoani, jotka hoidoissa purkautuivat, vaan kannusti minua ilmaisemaan tunteitani. Vasta kipujen kohtaaminen turvallisen hoitajan läsnäolossa auttoi minua kohtaamaan tunteeni, joita en ollut pystynyt ilmaisemaan siinä tilanteessa, jossa kehoni oli mennyt lukkoon vuosia aiemmin.

Vapautuminen ei tapahtunut hetkessä ja olin turhautua siihen, miten hitaasti paranemisprosessi eteni. Kävin reilun puolen vuoden aikana läpi hoitosarjan, jonka aikana löysin itsestäni vihaisen leijonan, hädissään olevan lapsen ja häpeilevän nuoren naisen. Ja lopulta näiden piilotettujen puolieni kohtaaminen ja tunteiden ilmaiseminen hoitajan tuella sai kehoni rentoutumaan ja avautumaan myös uudenlaiselle nautinnolle. Pitkäaikaisista kivuista eroon pääseminen ja vaikeiden tunteiden ja muistojen kohtaaminen turvallisen hoitajan käsissä oli merkittävä askel kohti vapaampaa elämää omana itsenäni. Oman hoitoprosessini inspiroimana kouluttauduin itsekin de-armouringhoitajaksi.

Samaan aikaan, kun opiskelin tantraa ja kävin hoidoissa, heittäydyin syvälle improvisaatioteatterin maailmaan. Olin improvisoinut jo kymmenen vuotta, mutta se oli jäänyt toimittajan töitä tehdessä vähemmälle. Kun lääkäri määräsi tekemään iloa tuottavia asioita, palasin rakkaan harrastukseni pariin. Kävin kaikki mahdolliset kurssit ja aloin esiintyä säännöllisesti. Kun tantra auttoi minua vapauttamaan kehoani, impro auttoi vapauttamaan mieltäni ja löytämään uudelleen leikin riemun. Mitä syvemmälle sukelsin tantran ja impron maailmaan, huomasin, kuinka paljon niillä on yhteistä. Molemmat auttoivat minua olemaan läsnä tässä hetkessä, hyväksymään itseni ja uskomaan uusiin unelmiini.

Rebelation on yksi näistä unelmista. Nimi pulpahti mieleeni kuin tyhjästä. En tiennyt mitä "rebelation" tarkoittaa, mutta tunsin vahvasti, että tämän nimen alla haluan toimia. Sisältyyhän siihen nimeni Rebe ja se kuulostaa hieman samalta kuin "liberation" eli vapautuminen.

Rebelation kutsuu yhteyteen ja vapauteen. Yhteyteen itsesi, kehosi ja mielesi kanssa tässä hetkessä. Yhteyteen toisten ihmisten kanssa. Vapauteen tuntea kaikkia tunteita, vapauteen olla se, joka todella olet syvimmällä sisimmässäsi ja vapauteen näyttää se muille. Vapautta tulla näkyväksi kaikessa potentiaalissasi ja toteuttaa unelmiasi omalla tavallasi. Vapauteen olla inhimillinen, uniikki, juuri sinä.

Tähän kaikkeen kutsun sinua dearmouring-hoitajana, tantra- ja impro-ohjaajana sekä vapautumisvalmentajana, Tantric Life Coachina.

Kerron matkastani myös Omapajan podcastissa "Panssarin purkua" sekä Anna-lehden Matka naiseksi -jutussa numerossa 30/2021.

Koulutukseni


Improvisaationäyttelijän koulutus /Pioneeri Ensemble (Impro Helsinki) 2024

Tantran Jatkoluokka (Maria P Healing) 2022

Dearmouring-hoitaja (Maria P Healing) 2021

Tantric Life Coach (Wild Heart Academy) 2020

Improvisaatio-ohjaaja (Suomen Impro-opisto) 2019

Wild Heart Transformation (Awereness Therapy) 2019

Filosofian maisteri (Jyväskylän yliopisto) 2018

Improv acting & performing (all levels) in English (Improv Academy/YesFinland) 2017–2020

Koulutukset, joissa olen ollut avustajana:


Tantran Jatkoluokka (Maria P Healing) 2023–2024

Dearmouring-hoitajakoulutus (Maria P Healing) 2022

Tantric Life Coach -koulutus (Wild Heart Academy) 2020–2021

Wild Heart Transformation -kurssi (Wild Heart Academy) 2020